Vihreä nukketalo valmistui vuonna 2001 ja oli näytteillä Muumimaailmassakin samana kesänä.
Se on tehty Kaarinan nukketalokurssilla syksyn 2000 ja alkutalven 2001 aikana. Talo on rakennettu 15 mm paksusta koivuvanerista. Kaikki ovet, ikkunat, portaat ja kaiteet olen tehnyt itse rimoista ja ohuesta koivuvanerista. Tein talosta tarkoituksella mahdollisimman vahvan jotta se voisi olla Muumimaailmassa tarvittaessa esillä ilman ainuttakaan aitaa tai suojaköyttä (Muumimaailmassa käy vuosittain yli 200 000 kävijää joista valtaosa on lapsia). Liimattuani ja naulattuani kaikki ikkunat ja ovet kiinni annoin kolmelle omalle lapselleni tehtäväksi yrittää irrottaa talosta ikkunoita ja ovia, mutta yksikään ei irronnut ja talo säilyi koko kesän ehjänä myös Muumimaailmassa. Joskin Muumimaailmassa talon eteen laitettiin kuitenkin aita, mutta sain tietää siitä vasta avajaispäivänä.
Ullakkokerrosta lukuun ottamatta talo on säilytetty sellaisenaan kuin se oli Muumimaailman näyttelyssä. Ullakolle olen sen sijaan lisännyt Muumihahmoja ja tavaroita.
Mitat
Sokkeli 70 cm x 10 cm
Kerrokset 1-4 100 cm x 73 cm
Ullakko n.30 cm x 82 cm
Talon oikealla sivulla
lisäksi portaikko /
parveke 45 cm x 29 cm
Huonekorkeus n.22 cm
Etulasi on muovia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti