torstai 25. lokakuuta 2012

Muumijoulukalenteri 2012



Olen ostanut vuosittain muumien joulukalenterin tai saanut lahjaksi. Niitä kannattaa ostaa, koska hahmoja voi käyttää vitriineissä. Yläkuvassa näkyy tämän vuoden hahmot, joita ei tietenkään lapsille saa näyttää.

Uusia hahmoja ovat Primadonna, marsilainen, Jenni-täti, Ninni ja tahmatassu.



Kalenteri edestä


ja takaa

Vuoden 2013 kalenteri täällä.
Vuoden 2014 kalenteri on blogattu täällä
Vuoden 2015 Muumijoulukalenteri on blogattu täällä.
---

Uusista hahmoista taustaa

Primadonna, marsilainen, ja Jenni-täti esiintyvät Muumilaakson tarinoita animaatiosarjassa, jota esitettiin ensimmäistä kertaa 1990-luvulla Suomen tv:ssä (yle), Ninni ja tahmatassu olivat myös sarjassa, mutta Ninni esiintyy novellikokoelmassa Näkymätön lapsi ja tahmatassuja on Tove Janssonin kirjassa Muumipapan urotyöt, tahmatassut tulevat ja vievät mennessään Hemulin tädin ja piirretyssä sarjassa Vilijonkan tädin.Tahmatassu esiintyy myös eräässä toisessa jaksossa.

Primadonna on oikullinen sirkuksen "työntekijä" esiintyy jaksossa "Primadonna", marsilainen taas tulee aluksineen muumilaaksoon. Jenni-täti on Muumipapan sukulainen ja oikullinen ja rikas. Kumma kyllä Muumipappa oli orpokodissakin. Jenni täti piipahtaa sarjan jaksoissa toistamiseenkin.
--
Vanhoja hahmoja ovat siis 

Emma on teatterin siivoja, Viljaana on hänen sukulainen, teoksesta Vaarallinen Juhannus, Pieni Hemuli ja Poliisimestari ovat piirretyssä sarjassa, myös Vaarallisessa Juhannuksessakin, Tuutikki on teoksissa Näkymätön lapsi ja Taikatalvi, Vilijonkka on novellikokoelmassa Näkymätön lapsi sekä piirretyssä sarjassa ja Muumilaakson marraskuu, Haisuli on Muumi-sarjakuvissa sekä piirretyissä.

Muumipappa, Muumimamma, Muumipeikko, Niiskuneiti, Niisku, Nuuskamuikkunen, Nipsu, Mörkö ja Hemuli sekä Pikku Myy ovat useimmissa muumitarinoissa kuten hattivatit.  Joulukuusi on sitten se 24 hahmo.

Näitä ei saa paljastaa lapsille, eikä lapsenmielisille.

2 kommenttia:

  1. Mistä ostit kuyseisen kalenterin? Ensi joulua odotellessa ;)
    MAri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin sen Raision Myllyn Prismasta, kalenterit loppuvat yleensä heti, kannattaa ostaa, kun tulevat jo loka-marraskuussa.
      Olisin itsekin halunnut useamman, mutta en saanut.

      Poista