lauantai 31. tammikuuta 2015

Muumien retrolehti



Muumien retrolehti on ilmestynyt kauppoihin, hinta on 9,90 euroa. Monesti tällaiset lehdet ovat rahastusta, mutta tästä lehdestä itse pidän. Lehdessä on 132 sivua, eikä siinä ole yhtään mainoksia.


Lehdessä on esitelty monenlaisia muumihahmoja myös Atelier Faunin muumeja monella sivulla, ilmeisesti kaikki. Kirjat ja sarjakuvat on myös esitelty ja niistä on kuvat.


Muumimukeja on kahdeksan sivun verran.

Minusta aivan ihana lehti, jossa on juttuja Tove Janssonista ja hänen taiteestaan.

torstai 29. tammikuuta 2015

Muumikeksipakkauksia



Muumikeksejä myytiin viime vuonna sinisissä peltipurkeissa Tove100-juhlavuoden kunniaksi


Tänä vuonna on vuorossa keltainen purkki Muumit70-juhlavuoden kunniaksi.


Logot ovat hieman erilaiset


Muumikeksejä myydään pahvirasioissa, vasemmalla on vanhanmallinen rasia, jota ei enää myydä, oikealla nyt myynnissä oleva.


Tässä on muumikeksejä Japanista, pussit ovat peräkkäin, kuvassa vierekkäin.

Muumikeksit itsessään ovat muumihahmojen muotoisia ja hyviä.

lauantai 24. tammikuuta 2015

Muumimaailma tammikuussa




Muumit talviunilla



Uimahuone



Paloasema

Kurpitsatalo


Hemulin koti


Nipsun koti


Vankila



Teatteri



Vanha sisääntuloportti


Kailon laiturisilta


Toven polku

Muumiparkkipaikalla

sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Muumitalo -muki



Muumitalo -muumimuki on julkaistu juhlistamaan  Muumiperhettä.


Muumit ja suuri tuhotulva -kirja julkaistiin 70 vuotta sitten.