Blogi on kuvapainotteinen kertomus vitriineistä ja nukketaloista. Moniin olen sijoittanut muumihahmoja, niin Atelier fauneja, kuin muitakin muumeja. Yhteystieto leen.marja (at) gmail.com
maanantai 21. toukokuuta 2018
Atelier Faunin muumipeikko Huutonetistä
Ostin huutonetistä Atelier Faunin muumipeikon. Minulla on aiemmin kolme muumipeikkoa, kaksi sinistä, kuten tämä ja yksi valkoinen. Atelier Faunin muumihahmoja tehtiin 1950-, 1960- ja 1970-luvulla. Minulla on aiemmin 19 hahmoa, mutta kokonaan puuttuvat Haisuli ja Hattivatti. Haisulia on ollut myynnissä huutonetissä, mutta hinta on noussut liian korkeaksi. Hattivatti on ollut myynnissä tietyissä huutokaupoissa.
Muumipeikko on vanha, jalkojen nahkapäällys, ja kädet puuttuvat.
Häntäkin on pudonnut aikojen saatossa
Sininen väri on haalistunut
Kuitenkin muumi on muuten hyväkuntoinen ja kannatti ostaa
Pohdin muumin sijoittamista johonkin vanhaan taloon tai uuteen.
lauantai 3. maaliskuuta 2018
Uudet muumimukit 2018 Tiuhti ja Viuhti sekä Taikuri
Vuoden 2018 uudet Arabian muumimukit ovat Tiuhti ja Viuhti sekä Taikuri.
Väritys on hieman aiempaa tummempaa. Taikuri etsii kuningasrubiinia mustan pantterin selässä. Kuningasrubiini on Tiuhdin ja Viuhdin matkalaukussa.
sunnuntai 18. helmikuuta 2018
Muumipääsiäismunat 2018
Muumipääsiäismunat 2018 ovat tulleet kauppoihin. Ensimmäisestä munasta tuli Esi-isä.
Muumipääsiäismunan hinta on Tokmannissa 2,20 euroa, ja City-Marketissa 2,59.
Hahmoja on 24 erilaista.
Kaupoissa munia on vielä runsaasti.
sunnuntai 26. marraskuuta 2017
Muumiteatterin teko-ohjeita
Kuvan Muumiteatteriin tarvitset sahattuja koivuvanerikappaleita tai lastulevyä, tai vaikka tukevaa pahvia. En koskaan piirrä kaavoja vaan sahaan teatterin sen mukaan, minkälaisia vanerin paloja minulla on.
Osa 1 leikataan tai sahataan muotoon ja maalataan. Osa 2 on tehty jäätelötikuista ja liimattu lattian reunaan, missä kuvan muumit seisovat.
Tarvitset myös sivuseinän, jota on merkitty 3:lla
Tässa kuva sivuosasta, ja takaosa voi olla umpinainen tai siinä voi olla aukko, mistä voi liikutella hahmoja.
Etuseinä kannattaa maalata hyvin, koska se näkyy kaikkein parhaiten. Kuviosta voi tehdä mieleisen.
Lavarakenne näyttää tältä, ja takaseinä liimataan lattiaan.
Tämä lattia on tehty "kahvitikuista", eli niistä joilla sekoitetaan kahvia.
Lattia näyttää nurjalta puolelta tältä
Verhot ja verhotanko. Verhot ovat samettia tai vastaavaa
Ylhäältä päin rakennelma näyttää tältä
Pikku teatteri on pienempi, eikä siinä tarvita lainkaan sivuseiniä, ja se on helppo koota ja purkaa.
Tässä ei ole kattoa
Kevyen katon saa Bilteman sytykkeistä, joita liimataan nahkasuikaleisiin kiinni, tässä on koottu vain osa kattoa, mutta näyttää periaatteen.
Etulevy on samanlainen, mutta pienempi kuin isommassa teatterissa
Takaseinä, jos sellaisen haluaa
Lattia rakennetta, takapuolelta
Aina voi tehdä pienempää ja vaihtaa väriä
Vaaleansinisenä tyhjä teatteri näyttää tältä.
Siniseen teatteriin sopii siniset verhot
Etulevyn takapuoli, johon on liimattu puutikut, jotta esirippu pysyy niiden varassa
Lattia on tehty kahvitikuista
Tämän teatterin lavan etuosaan en ole liimannut jäätelötikkuja, ja lava näyttää tällaiselta
Osa hahmoista voi olla lavan ulkopuolella
Myös paksumpia jäätelötikkuja voi käyttää kattomateriaalina, jos haluaa.
Takaseinää voi vaihdella teeman mukaan ja liimata pahviin tapettia.
lauantai 4. marraskuuta 2017
Minihyllykkö
Ostin minihyllykön 5 eurolla Lempäälään Ideaparkista. Maalasin sen ja tapetoin huoneet.
Nuket ovat 5 cm korkeita, ja ostin ne kirppismyyjältä Turun torilta yhteishintaan 1 eur.
lauantai 14. lokakuuta 2017
Muumi joulukalenteri 2017
Tässä on uusin joulun 2017 Martinexin Muumi Lelujoulukalenteri edestä. Talon saa avattua.
Avattuna siinä on kolme kerrosta, johon voi laittaa luukuista tulevia hahmoja.
Hahmot ovat paketissa, eli perushahmot Muumipappa, Muumimamma, Muumipeikko, Niiskuneiti, Niisku, Nipsu, Nuuskamuikkunen, Haisuli, Tuutikki, Mymmeli, Myy, Tiuhti ja Viuhti. Joulukuusi on tietenkin mukana ja huonekaluista hella, pöytä, työtuoli, kaksi sänkyä, ja ne saa kerrossängyksi, kaksi tuolia, peilipöytä, sohva, ja kirjoituspöytä.
Yläkerta
Kakkoskerros, sängyt voi pitää erillään tai koota kerrossängyksi.
Alakerta näyttää tältä.
Kokonaisuudessaan talo näyttää tältä.
Ostin ensimmäisen kalenterin Prismasta hintaan 26:95 ja toisen City Marketista ja hinta oli sama.
Mikäli mahdollista katsokaa, että paketissa on kolme lattiaa.
Muumijoulukalenteri 2016 näyttää tältä
Muumijoulukalenteri 2015 näyttää tältä
Muumijoulukalenteri 2014 näyttää tältä
Muumijoulukalenteri 2013 näyttää tältä
Muumijoulukalenteri 2012 näyttää tältä
Muumijoulukalenter 2010 näyttää tältä
lauantai 22. heinäkuuta 2017
Muumimaailman Eriskummallinen kahvila ja teehuone
Muumimaailman Eriskummallinen kahvi- ja teehuone tai lyhyemmin Eriskummallinen kahvila on Naantalin Kaivokatu 5:ssä, jossa oli ennen Yllätystentalo.
Kahvilan päähuoneessa on katossa pilviä ja muumien kuumailmapallo
Kahvilassa on erillinen vitriini ja tiski, jossa asioidaan, mutta myös kortteja ja lahjatavaroita voi ostaa.
Kahvila on kalustettu huolella, ja siinä on erilaisia lavastuksia eri huoneissa, tämä hahmo lienee Vilijaana (Ainakin hän on yksin ja pelaa pasianssia).
Vitriinissä on tavaroita, tässä Sannan silmälasit.
Päätyhuoneessa on polkupyörä katossa
Surku-koiran koppi on nurkassa
Toisessa nurkassa on sohva
Seinällä on Muumiparin valokuva
Hemulin kunniakirja
ja lisää valokuvia
Piisamirotan riippukeinukin on samassa huoneessa
Kahvilatilaan oli saatu merellistä tunnelmaa
Purjelaivojen kuvia oli seinällä
Ulkona on infotaulu, jossa on aukioloajat
Lapsille oli oma tuoli
Kahvilassa on vessa, jonka pielessä on tällainen juliste
Päädystä pääsee myös sisälle ja ulos, jossa on myös pöytiä-
Hintataso Naantalissa on kesäisin sangen korkea, Eriskummallisessa kahvilassa kahvi maksaa 2,90 kuppi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)






























































